14.4.2011

Ravintola Fernando, Mikkeli

Kuva: jukkajoutsi.com

Mää ihan kokonaan unohin, että oli suunnitelmissa kirjotella tänne myös pieniä omia arvioita ravintoloista. Ajattelin, että alotan homman ihan alusta, koska onhan täällä kotikaupungissa tullut koluttua yks jos toinenkin ravintola useampaan kertaan läpi mutta kuka nyt jaksaa vanhoja muistella.

Viime viikon maanantaina äippä halus viiä mut syömään ja paikaksi valitsin melko perinteisen meidän paikan, Fernandon. Fernandossa on tullut käytyä varmasti useita kymmeniä kertoja.

Ruokalistaltamme löydät tuttujen pihvien ja pizzojen lisäksi myös hiukan eksoottisempiakin makuja, kuten TexMex-ruokia ja muita espanjankielisen alueen ruokaherkkuja. Mukana on myös suomalaisen, venäläisen ja muiden maiden keittiöden valittuja paloja.

Tämä pätkä mikä on Fernandon kotisivuilta kuvaakin aika hyvin ruokalistaa :D Eli sieltä löytyy vähän kaikkea. Varsinaisia alkuruokia Fernando ei tarjoa, listalta löytyy muutoma "pikkunälkään" ruoka. Mielestäni Fernandon salaattipöytä on paras mitä Mikkelistä löytyy, joten en ole ikinä oikein kaivannutkaan siellä alkuruokia. Ja annoksetkin on niin tuhteja, että hyvä jos jälkkärille jää tilaa. Kun ruokalistaa vilkaisee nopeasti, huomaa, että liharuokia löytyy eniten. Mikä ei tietenkään A-luokan lihansyöjää yhtään haittaa, mutta kasvissyöjille ei kovin montaa vaihtoehtoa jää. Tulisen ystäville löytyy muutoma texmex-henkinen ruoka, joita itse en ole kyllä koskaan testannut. En juurikaan tulisesta ruoasta välitä..Viimeksi menimme syömään jo aikasin klo 13.30. Lounas oli lopuillaan, vain muutoma ihminen meidän lisäksi oli syömässä. Rauhallista, mutta ei sitä ahdistavaa "olen ainut asiakas-fiilistä" :D Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Itse asiassa en ole koskaan saanut huonoa palvelua täällä. Monesti olemme kaveriporukalla käyneet viikonloppuna syömässä, pöydän olemme varanneet isolle porukalle etukäteen. Ja aina isosta porukasta on pidetty hyvin huolta (juomien riittäminen ym.)

Tällä kertaa valitsin kerrankin listalta ruoan, mitä en ollut ennen maistanut, Keittiömestarin härkää a la Mirja: murea sisäfilepihvi, aurajuustolla maustettua punaviini-smetanakastiketta keittiömestarin tapaan, pekonimaissia. Pikkunälkääni valitsin 200g pihvin mediumina. Ikinä en ole joutunut Fernandossa pettymään lihan kypsyyteen tai laatuun, suussasulavaa. Kastike oli tällä kertaa ihan uusi tuttavuus, joskin erittäin maukas sellainen. Pekonimaissi oli...noh, pakasteesta napatut kolme minimaissia joiden ympärille oli kääritty pekonia. Henk.koht. en tykkää näistä purkki/pakasteminimaisseista yhtään, ei ne edes maistu maissille :| Kasvislisuke on aina ollut sellainen asia Fernandossa, mistä voisin antaa miinusta. Annokset ovat muuten reiluja ja rehtejä, kastikkeen kanssa ei pihtailla eikä annokseen ole aseteltu neljää lohkoperunaa millintarkkaan asentoon. Mutta sitten lautasen reunalla on pienen lapsen kourallisen verran vihreää papua, vähän reunasta palanutta punasipulia, lötköä porkkanaa ja yksi sipulirengas. Ei kovin houkuttelevaa ja turhaltakin tuntuva nökäre. Toisen miinuksen antaisin siitä, että jos asiakas juo ruokajuomana vain vettä, sitä saa aina lasillisen kerralla. Kyllä se kannu ois ihan kätevä siinä pöydässä, varsinkin jos syöjiä on useampi..juomia en kyllä sen kummemmin tällä kertaa arvostele kun töihin olin menossa ruokailun jälkeen :p Mutta muutoin otan usein olutta Fernandossa ruoan kanssa. Olen enemmän valko- kuin punaviinin ystävä ja valkkareita Fernandon listalta löytyy vain neljä. Talon kuivaa valkoviiniä olen joskus juonut, se olin ihan hyvää :D Onhan se hyvä että kun liharuokia on monta niin punkkujakin sitten löytyy!

Suurinpaan osaan annoksista Fernandossa saa valita itse perunat, joka on mielestäni mukava asia. Itse kuulun niihin, jotka harvoin tykkää syödä ravintolassa ranskalaisia (paitsi jos on hampparimestassa), usein valitsenkin lohkoperunat tai paistetut perunat. Takuuvarman sisäfilepihvin lisäksi lempiannoksiani Fernandossa ovat  mestarin leike, paholaisen porsas ja vasikanleike eijan tapaan. Kahdessä ensimmäisessä lautaselle saa leivitetyn porsaan leikkeen, mestarin leikkeessä "isoon nälkään" tarkoitetun 200g pihvin metsäsienikastikkeella ja paholaisen porsaan kaverina on aurajuustolla maustettua sinappikermakastiketta. Leivitetty vasikan leike saa seurakseen pekonia, sipulia ja colbert-kastiketta. Täytynee tunnustaa etten edes tietä mitä colbert-kastike on, muuta kun et se on hyvää :D Kastikkeita Fernandossa onkin useita erilaisia ja varsin herkullisia kaikki.

Mainittakoon listan erikoisuudet, kengurua fernandon tapaan ja strutsin pihvi. Näistä en kyllä voi sanoa oikeen mitään. Joskus olen toisen lautaselta maistanut kengurua, se oli sitkeetä.

Jälkiruokia Fernandon listalla ei hirveän montaa ole, ehdoton suosikkini onkin Jäädytetty suklaajuustotorttu. Usein tulee melkeen väkisiä ahdettua sellainenkin napaan, kun se vaan on niin suussasulavaa.

Lopuksi voisin tiivistää, että Fernando on rento paikka, johon kelpaa mennä syömään hupparissa ja farkuissa (ei tarvitse miettiä, että onko paikka täynnä vain pukuihmisiä). Annokset ovat reiluja, rehtejä ja maukkaita. Palvelu pelaa ja varsinkin viikonloppuisin kannattaa varata pöytä jos illasta halajaa syömään.

4 kommenttia:

  1. ferkku on kyllä aika nasta mesta, ei ehkä sillon jos tykkää syyä pitkän kaavan mukaan, mutta muuten oon kanssa tykänny tosi paljon. ja kerrankin ravintola jossa saa ruokaan myös potkua jos haluaa, kun ite taas tykkään syyä aika mausteista, tulistakin ruokaa. palvelu on pelannut aina tosi hyvin, ainoo missä olis parantamisen varaa niin mun mielestä on parempi että ravintolalla on joku selkee teema, ettei oo ihan kaikkee mätkitty listalle sekasin.. toisaalta jos haluaa valinnanvaraa niin sitä kyllä löytyy, ehkä vaan jopa liikaakin :D

    VastaaPoista
  2. ainii huomasin muuten äsken kun en ollu kirjautuneena, ettei sun postauksia pysty kommentoimaan anonyyminä, onk tarkotus niin..? aattelin vaan kun huomasin kans jossain vaiheessa et itellä oli samanlaisesti asetukset oletuksina bloggerissa.. niin kävin muuttaan silleen että ketä tahansa saa kommentoida ja ettei tarvii noita sanavahvistuksia laittaa aina kun kommentoi..

    VastaaPoista
  3. Mjaa en ookkaan ainakaan vissiin tietosesti laittanu mitään estoa päälle :o Pitääs ettiä moisia asetuksia.

    Fernandossa kyl kieltämättä on aika sekateema vaikka ensisijasesti ne tuntuu mainostavan itteensä texmex paikkana :p mut miekin tykkään kyl, aika usein päätyykin sinne :) ja muutkin jotka tykkää et ruuassa on potkua on kyl kehunu noita tulisia annoksia, ite oon Fernandon miekan mukana tulevaa cajunpyttipannua tainnu joskus suu tulessa syödä :D

    VastaaPoista
  4. Juu, silloin kun Fernando aloitteli eli joskus 80-90 luvun vaihteessa, niin raflassa oli silloin perusteemana texmex, ja olihan se aika eksoottista siihen aikaan. Kävin niitä texmex-ruokia itsekin silloin maistamassa. Minusta aika monet samat texmexit on siinä listalla vieläkin. Mutta helkkaristi siihen on nykyisin saatu soviteltua kaikkea muutakin sapuskaa? Hiukan vois linjailla vähemmäksikin, että joku selkeämpi linja löytyisi. Mutta noin yleensä verrattuna kaiken karvaisiin konseptiruokaloihin on Ferkku maukas poikkeus joukossa.
    Sulla on muuten vanha kuva tuosta Fernandon julkisivusta.

    VastaaPoista