13.4.2011

Kevättä kielellä!

Edelleen tilisaldon lähennellessä useammin nollaan kuin edes kymppejä, kaikenmaailman leipominen ja ruokakikkailu on jäänyt vähemmälle. Asiaan ei auta yhtään kevään Maku-numero, Pirkan ja Yhteishyvän ruokaohjeet ja ties mitkä muut. Keittiön pöydälle onkin kertynyt pieni pino näistä leikeltyjä reseptejä odottelemaan...mm. mango-limemousse ja banaaniaurinkokakku polttelee näppejä. Leipominen on viime aikoina keskittynyt lähinnä pullaan ja sämpylään, tullut melkeen tavaksi viikonloppuisin aamulla pistää sämpylä tahi pullataikina kohoamaan, lähteä lenkille ja sen jälkeen leipoa ja levittää sulotuoksuja rappukäytävään. Desperate Housewife, yep it's me.

Perus kotisapuskan lisäksi grillit on alkaneet kuumottaa mielessä (vesi kielessä) ja pari kertaa onkin päästy grillailemaan. Tänä kesänä voisikin ottaa tavoitteeksi keksiä jotain ihan "uutta" grillattavaa, eikä aina perus pihviä, makkaraa, vartaita ja pekoniherkkusieniä. Tuoreesta ananaksestakin voisi väsäillä vaikka mitä (upottaa esim viinaan sen ennen grillaamista :D ).

Ärsyttää olla niin huono ja laiska kaikenmaailman viherkasvien kanssa, voisin haluta yrttejä kasvamaan omaan kotiin! Tosin en tiedä niistä hölkäsenpöläystä ja tappasin kaikki heti. Koirakin söis ne varmaan ikkunalaudalta.

5.4.2010, jokohan sitä pian korkkais tänkin kevään terassikauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti